Make your own free website on Tripod.com

Brittiystävät ry - British Shorthair Association in Finland

Tervetuloa
Brittiystävien kotisivuille!

Brittiystävät ry on perustettu vuonna 1992 ja se on vanhin Suomessa toiminut britteihin keskittynyt yhdistys.
90-luvun alussa britti oli vielä suhteellisen uusi ja tuntematon rotu Suomessa, mutta uutteran kasvatustyömme ja tehokkaan tiedotuksemme ansiosta brittiläinen on tällä hetkellä yksi suosituimmista kissaroduista maassamme.

Pentuvälityksemme on välittänyt jo yli 10 vuoden ajan terveitä, reippaita ja kotona rakkaudella kasvatettuja brittipentuja. Emme ole lähteneet mukaan muotivirtauksiin, emmekä tuottamaan uusia värivariaatioita, vaan olemme keskittyneet kasvattamaan perusvärejä. Kissojemme taustat pohjautuvat vanhoihin, arvokkaisiin linjoihin, joista löytyy suuria, massiivisia brittejä.

Neuvontapalvelumme auttaa uusia kasvattajia alkuun kasvatustoiminnassa, sekä
neuvoo yleisessä kissanhoidossa ja esiin tulevissa mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Yhdistyksemme jäseneksi pääsevät kaikki briteistä ja ylipäätään kissoista kiinnostuneet ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta.

 


kävijää 29.2.2000 alkaen

Päivitetty 28.3.2005
Webdesign & maintenance © Helena Peso

 

[Hallitus] [Brittiuutiset] [Brittiläinen] [Standardi]
[Kasvattajat - Breeders] [Siitosurokset - Studs]
[Pentuvälitys - Kittens for sale]
[Etusivu - Homepage]